torstai 17. elokuuta 2017

Keventäjä



Anja Lapveteläinen, yliopistotutkija

Se tuli vähän yllättäen. Päätös vähentää työaika 60 prosenttiin ja ryhtyä osa-aikaeläkeläiseksi. Miten työorientoitunut yliopistotutkija tähän taipuu? Osaako hellittää, pystyykö delegoimaan, mitä sijalle? Siitä muutama sana puolen vuoden kokemuksella.

Kaksi-kolme ensimmäistä viikkoa kului pelkässä auvossa: voiko olla totta, että viikossa on jo enemmän vapaa- kuin työpäiviä? Ja sunnuntai-illankin voi vielä fiilistellä omassa rauhassa ilman takaraivossa viriävää tietoisuutta maanantaiaamun työhön paluusta. Mahtavaa! Sitten alkoivat opetuskiireet ja keventäjä huomaa olevansa vähän jatkuvasti huonolla tuulella. Hommia vaan on, ja on, ja on, ja vieläkin on. On joustettava, ja luotettava siihen, että pitämättömät vapaat tulevat nautituiksi keväämmällä. Osa vapaista tulikin kompensoiduiksi, osa jäi odottamaan aikaa parempaa. Syksy alkaa lujalla päätöksellä pysyä jatkossa 60 %:n ruodussa, tulipa eteen sitten mitä tahansa.

Ulkopuolinen saattaa ihmetellä, että mikäs ongelma tuo nyt on? 60 % työaikainen antaa 60 % työpanoksen ja sillä siisti. Teoriassa kyllä. Käytännössä muutos myllertää keventäjän ja lähipiirin arkea monellakin tapaa. Kevennystä ei luonnollisestikaan voi tehdä yksin. Nyt jos koskaan työtehtävien ja vastuiden järkevä rajaaminen on otettava tosissaan. Tämä on minun tapauksessani konkretisoitunut kahtena rakentavassa hengessä käytynä keskustelutilaisuutena ja tsekkauspisteenä esimiehen, projektijohtajien ja työsuojeluvaltuutetun kanssa. Ilman tätä tukea keventäminen ei olisi edes mahdollista. Näin on saatu raamit, niissä pysyminen vaatii työpäiviä venyttämään tottuneelta tutkijayhteisöltä jatkuvaa valppautta. 

Nyt on siis vihdoin osattava sanoa EI monelle asialle. On huojentavaa jättäytyä vähitellen impulsiivisen ja osin raastavan projektielämän taustajoukkoihin. Mutta – myönnettäköön – samalla on opittava sietämään myös ulkopuolisuutta, kun keventäjä ei luonnollisestikaan pysy kartalla uusien projektiaihioiden kehittelyssä. Poissaololla ratkaisevasta palaverista on omat seurauksensa, joten taas tarvitaan rajaamisen taitoja, hermoja, itsetuntoakin. Monisäikeinen on myös se prosessi, millä hyvästelee omaan ydinosaamiseensa liittyviä opetustehtäviä.  Mitä muutos tarkoittaa oman ammatti-identiteetin kannalta? Miten turvaan sujuvan viestikapulan vaihdon? Vai tarvitseeko keventäjän tuota edes pohtia? 

Ja lopulta, mille kaikelle sanon KYLLÄ? Haa – ihana kysymys! Mikä on se minun omin juttuni? Asia tai tekeminen, jossa työ ja huvi kulkevat käsi kädessä.  Huomaan syventyväni kaupunginkirjastossa mielenkiintoisen kirjan ääreen niin, että havahdun vasta sulkemiskuulutuksiin. Selaan villisti ties vaikka minkä alojen avoimia opetusohjelmia: mitä kaikkea onkaan nykyään tarjolla! Suotaisiinko minulle vielä kerran lumoutumisen lahja uuden oppimisen äärellä? Yksi selkeimmistä päätöksistä on, että aivan ensiksi opettelen lepäämään. Keventäjähän voisi ottaa lepäämisen tärkeimmäksi harrastuksekseen. Jo tämä ajatus antaa uuden näkökulman myös tavalliseen työarkeen. Ja herättää pohdintoja, miten tärkeää on rikkoa rutiineja, vaihtaa näkökulmaa ja löytää uusia matkakumppaneita. Ehkä vain sitä kautta pystyy uudistamaan myös omaa osaamistaan, tai tuomaan puuttuvan palan toisen alan osaamiskentälle.

Olen lähellä sitä ikäryhmää, jossa yksilölliset erot ovat todella huimat. Siksi tämä keventäjän tarina on kuvaus vain yhdestä valinnasta - jokaisen on itse räätälöitävä oma tapansa luopumisen prosessille. Olen kiitollinen, että hitaana ihmisenä olen näin saanut mahdollisuuden valmistautua uuden alkuun pitemmällä aikavälillä. Matkaa valaiskoon Suzuki Roshin toteamus “In the beginner’s mind there are many possibilities, but in the expert’s there are few”.




tiistai 20. kesäkuuta 2017

Näin raha poikii


Jussi Kauhanen, professori, yksikön johtaja

Suomen neljätoista tiedeyliopistoa kuluttivat viime vuonna rahaa yhteensä melkein kolme miljardia euroa. Se on valtava summa, jossa täytyy olla karsimisen varaa. Vai onko sittenkään?

Leikkaukset eivät ehkä kannata. Jokainen yliopistoihin sijoitettu euro nimittäin oudosti lisääntyy. Se tuottaa vähintään viisi uutta euroa. Suomen kansantalouteen yliopistot syöttävät noin 14 miljardin arvoisen piristysruiskeen joka vuosi. 

Yliopistoissa työskentelevistä 32,000 ihmisestä jokainen luo työllään neljä muuta työpaikkaa johonkin päin Suomea. Näin laskien Itä-Suomen yliopisto UEF työllistää suoraan ja välillisesti pitkälti toistakymmentä tuhatta ihmistä, osan heistä muualle kuin varsinaisiin kampuskaupunkeihin.
Myös Suomen 150,000 kokoaikaista yliopisto-opiskelijaa ovat varsinaisia talouden pikku helmiä. He touhuavat kansantalouden eteen melkein saman verran kuin yliopistot yhteensä tärväävät eli sen vajaan kolmen miljardin edestä vuodessa.  Tulos syntyy kulutuksesta ja opintojen ohella tehtävistä töistä.

Nämä ovat uskomattomia lukuja. Ne ovat kuitenkin vain alin arvio. Yliopistojen todellinen talousvaikutus on todennäköisesti vielä paljon suurempi. 

Juhannuksen alla julkaistut arviot eivät ole taikurin hatusta vetäistyjä. Ne toteutti skotlantilainen konsulttiyritys BiGGAR Economics Ltd., joka on tehnyt vastaavia arviointeja myös muualla Euroopassa.

Raportti tyrmää herkullisesti vanhan helsinkiläisen väitteen, että yliopistojen perustaminen maan eri osiin olisi ollut jollain tapaa huono ratkaisu.  Päinvastoin, raportti kiittelee yliopistojen hajasijoittamista ja pitää sitä paitsi taloudellisesti onnistuneena vetona myös tärkeänä syynä suomalaisten akateemiseen menestykseen maailmalla.

Jos Jyväskylä on kaupunkina hitusen Kuopiota suurempi, se johtuu näiden laskelmien mukaan yksinomaan yliopistosta. Itä-Suomessa tuotot ja työpaikat jakaantuvat pääosin kahteen kaupunkiin, mikä on kuitenkin molempien maakuntien kannalta loistoratkaisu.

Kansainvälisyys tuo lisää rahaa. Ulkomaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden vierailut pitävät yllä arviolta 100 työpaikkaa sekä Joensuussa että Kuopiossa. Tutkimus tuottaa hyvää myös. Yksin lääketieteellinen tutkimus parantaa suomalaisten terveyttä ja elämänlaatua 600 miljoonan euron edestä vuodessa.  

Entä jos kuitenkin vähän nipistetään yliopistojen rahoituksesta?

Raportti ei suosittele. Kymmenen prosentin leikkaus merkitsee koko maan tasolla 15,000 työpaikkaa ja 700 miljoonan euron lovea verotuloihin. Yhtälö on negatiivinen kaikille osapuolille, etenkin Suomen valtiolle.

Sijoittaisiko mieluummin yliopistoihin muutaman euron lisää? Se poikii.  

P.S. Yliopistoväki tuottaa myös lomaillessaan. Joten hyvällä omallatunnolla vaan kesästä nauttimaan.